Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

25. marraskuuta 2011

Kuvapäivitys

Illat pimenevät ja askartelin tällaisen iltavalon lyhdystä ja lamppuosista. Nykyään tuo sähköasentaminen on todella helppoa, lykkäät vain johdon paikalleen ja se on siinä. Lyhty prismasta, johdot hongkongista ja reiän jouduin poraamaan ihan ite. Ja kohta varmaan Kotossakin askarrellaan tällaisia...


Ankat reippailevat ulkona säällä kuin säällä, usein pikkupakkasellakin ne porhaltavat aamulla ensimmäiseksi uimaan. Tarvittaessa ne pääsevät uuteen kanalaan lämmittelemään mutta niin kylmää ei ole vielä kertaakaan ollut etteivät ankat haluaisi olla pihalla.

Tein pari pipoa, kaksinkertaisesta langasta ja tupsut tupsukoneella.
Ja tyttärelle kaksi Hermione-pipoa, ohje löytyy ravelrystä ja varmaan googlaamallakin. Kirjava pipo on...arvatkaa...hukassa, tietenkin. Kuulemma ei ole edes tehty tuollaista pipoa :(


Ja Köpi se vaan kasvaa, löysää nahkaa on vielä puolen koiran verran lisää. Kasvunvaraa :)"Hei, eksä nää että täällä yritetään koisia?"


Ja sukkia, nämä vihreät on tainneet olla valmiina jo alkukesästä mutta annoin miehelle nämä käyttöön vasta syksyllä. Regian paksumpaa sukkalankaa, oikein kivanoloinen lanka ja pitäisi kestääkin nyppyyntymättä.


Oranssikirjavat sukat novitan polkkaa, pirteät värit mutta tuo täpläraita on mielestäni tosi ruman näköinen.
Ja viimeisenä unisukat nallen päivänkakkarasta ja syreenistä. Tjsp.

14. joulukuuta 2010

Täällä sitä ollaan vaan ja hommaillaan

ja joulua odotetaan...Pukin konttiin päätyy tänä vuonna rintaneuloja/heijastimia, leikkiruokaa ja muuta ommeltua, vain kahdet sukat ja kaksi aiemmin valmistunutta kaulahuivia lähtee puikoilta lahjaksi. Täällä on hurahdettu täysin kaikenlaiseen ompeluun ja muuhun värkkäämiseen ja neulominen on jäänyt teeveeviihteen sivutyöksi.

Tämän taidan pitää itse;)
Nämä lähtevät lahjaksi
Eläimien hyväksymää ruokaa


Ja sitten niitä tarveneuleita:
Pahimpien pakkasten varalle tyttärelle tuplasti ainolla neulottu palmikkopipo ja raitasukat. Tytär on kait jo kummatkin neuleet hukannut.

5. kesäkuuta 2010

Puuhaa

Ei pajukranssi
Kaaospunottu piikkilankapallo

Nämä tein miehelleni 12-vuotishääpäivälahjaksi. Piikkilangat revin kuusiaidan sisälle jääneistä aitatolpista.

Viime kuun neulomiset jäivät alle 300 grammaan mutten kyllä ole ostanutkaan lankaa pariin kuukauteen. Kauhun tasapaino säilynee eikä lanka ole vielä loppumassa talosta.

Pihalla asustelee tänä kesänä kukko kolmen kanan kera, niiden touhuja on hauska seurailla, herneenkokoiset aivot käyvät kuumana niiden kummastellessa milloin mitäkin...Vähän isommat (muttei paljon) aivot olivat lähiseudun strutsitilan asukeilla, kävimme niitä viime viikonloppuna ihmettelemässä.
Meitä ihmeteltiin takaisin.

Viime päivät kuluivat rattoisasti repiessäni vanhoja pahanhajuisia purulevyjä parin huoneen seinistä, lapsille tarvitaan omat huoneet yläkertaan ja alakerran ylimääräinen huone muuttuu vanhempien makuukamariksi. Mummolanhajuiset purulevyt vaihdetaan kipsilevyihin ja tapetoidaan romanttisella ruusutapetilla. Saamme ihanan valoisan makuuhuoneen ja toivottavasti joskus viereisestä keittiöstä aamukahvia sänkyyn.

14. syyskuuta 2007

Pimp my baskets!
















Kävin päivänä eräänä tuolla ulkomaailmassa ja
huomasin että korit ovat nyt todella in.
Kaupoissa näkyi mahtavia korivuoria ja sain vaikutteita, minullahan on kokoelma vanhoja pärekoreja ihan käyttämättöminä.




Miehen mummolta jäi aikoinaan kesken tämä ristipistotyö, liekö pöytäliinaksi aiottu...Vanha täydentää vanhaa ja kangas sopi tämän suuren korin vuoraukseksi.














Keskeneräisyys saa näkyä!



























Tämän kuvan värit ovat ihanat, rakastan ruskeaa puuta yhdistettynä valkoiseen. Tälläistä näkee hienoissa sisustuslehdissä, ei yleensä meikäläisen kotona;)


Vanhat lakananreunapitsit eivät saa mennä hukkaan ja pienenkin pätkän pitsinauhaa saa hyödynnettyä rusetiksi.



















Kolmas kori sai toisenlaisen reunapitsin













Eteisen hattuhylly ennen









ja jälkeen. Parempi!







I´ve noticed that baskets are really in this fall. I have some ancient wooden baskets without any use and some old crocheted laces from sheets long gone. I love old things and these compare each other. There´s always need of storage space, especially in hallways.

18. heinäkuuta 2006

Hajaantukaa, täällä ei ole mitään neulottua / Buzz off, nothing knitted here

Muutamia koruja täällä vain, lisää kuvia Helmielämässä.

Just a few jewels here, more in link above.


Työn alla on kyllä neuleita, tyttären fufotakki edistyy, sydänpitsisukkien ohje ilmestynee piakkoin, ja aloitin suuren käsityölehden lehtineuleen ja jotain missä aloitetaan 375 silmukalla.
PS: täällä ei julkaista kuvia flickrin kautta, ainoa flickr-juttu on tuo badge kuvagalleriaani.

There´s secretly some knittings going on, we´ll here about them sooner or later.

30. kesäkuuta 2006

Ihan pian jotain valmista.../See ya soon!

Kaikenlaista ei neulottua on valmistunut, koruja, ompeluksia ja yksi virkkaus jonka esittelen tuotapikaa. Tähän pari makupalaa juhannuksen tienoilta.





Boingboing, nähdään pian!

Soon I´ll show you something finished.See ya!

27. huhtikuuta 2006

To/Dye/For


Värjäilyn aikana kuuntelin nuoruuden kotokulmieni bändiä, To/Dye/For:ia. Tuttuja poikia. Erityisesti biisit Dyeing Embers, (I Just) Dyed In Your Arms ja Dripping Down Red sopivat teemaan, Vale Of Tears sensijaan ei (koska värjäys oli niin hauskaa). Tai no, mitään punaista ei tippunut kun kaikki väri tarttui hyvin kiinni. Hauskaa täplävärjäystä sai sirottelemalla jauhetta suoraan langalle ja kostuttamalla tarvittaessa.

Langat pääsivät seuraavana aamuna ulos kuivumaan ja reipas tuuli kuivatti ne nopeasti.
On muuten ihanneilma pyykinpesuun, nyt jos koskaan kannattaa talvivaatteet pyykätä kun kuivuvat muutamassa tunnissa.





Katsokaa mitä mieheni bongasi vanhasta Peukaloisen retket-lehdestä. Voi Sipe!*liiks*

My DH found this from an old kids mag, that boy who drawed this is now in very famous band called Apulanta.









Putsasin lähitienoot epäsiisteistä pajuryteiköistä, järjestykseen mars. Tuotettu on koreja ja palloja, niistä ja muista piha-askareista kertoo Noiduttu puutarha.


I´ve done some koolaid-dyeing while listening To/Dye/For.
I was in school at the same time as some of those boys. Songs Dyeing Embers, (I Just) Dyed In Your Arms and Dripping Down Red fitted for the theme, Vale Of Tears not, dyeing was so fun. Yarns dried fastly outside, and yes, we have spring now. I´ve done some weaving and gardening, if you´re interested, visit my Bewitched Garden.

10. huhtikuuta 2006

Jokos teidän munat on maalattu? / Have you painted eggs yet?


Muistin askartelukauppa-ajoiltani että munia on helppo koristella marmoroimalla, pari tippaa marmoriväriä (sinooperista) vain veteen lillumaan, muna kepin nenään ja pyöräytys. Maali tosin haisee kamalalle eikä sitä saa astioista pois, joten esim. korkea pakasterasia on hyvä astia.

We have painted eggs. Just add some feathers and they´re finished.


Ensimmäiset perhoset lepattelivat meille tänään postissa Hollannista. Kiitokset Violetille tästä ihanasta taulusta! Kannattaa käydä kurkkaamassa, ihania töitä!

I got this lovely peace on artwork today, thanks to Violet. There´s so lovely things on her blog.

1. maaliskuuta 2006

Nyt se skräppääkin / More new hobbies

Se lainasi kirjastosta korukirjoja ja korttiaskartelukirjoja. Se kaivoi kaikki vanhat leikkeet sun muut sälät esille ja ryhtyi askartelemaan. Kohta me 45 kiloa lankaa jäämme pyörimään keskenämme eikä meitä muista enää kukaan, julmat koit vain nakertelevat meitä aikansa kuluksi. Sanokaa sille että meitä pitää muistaa neuloa!

Kissalla on taas juoksu ja pojalla taas uhmaikä, voitte uskoa että meteliä riittää. Sain yhden tarveneulomuksen valmiiksi, lankana Hjertegarnin sukkalanka joka ei tuntunut kovin kutittavalta. Poika valitsi langan itse mutta ikävä kyllä en saanut koko 50 grammaa käytettyä, ärsyttävää kun jää niitä pieniä nyttyjä. Lähettäkää neuleinspiraatioaaltoja tännepäin, niitä tarvittaisiin nyt. Kukaties ahkeroisin kaikki UFOt pois...

I could need some knitting inspiration waves right now, maybe I would make my UFOs finished then. My yarns are really worried when I just borrow books of cards and jewellery and they fear that I have forgot them. Only moths are interested of yarns now... I have made only this little neckwarmer for my devilson, he´s now suffering some kind of stubborness and I could not even take a decent pic of him.


















Tulostinpa itelleni diplomin keittiön seinälle, joko teillä on omat?

Did you get your diplomas yet? My diploma is on the kitchen wall:)

27. helmikuuta 2006

Helmi juttu / Beads

Kuvitelkaa mielessänne musta, alpakasta neulottu miesten sukkapari...onko nyt kuviteltu? Hyvä, unohdin nimittäin kuvata sukat ennen lähetystä. Neuloin myös uudet terät eräisiin sukkiin ja aloitin pojalle kaulurin, vanhassa on hiirenmentävä reikä kaulan kohdalla. Neuleolympialaisten jälkeen ei ole ollut oikein intoa neuloa mitään isompaa ja sitten iski helmihulluus:)





Ihanitsen kautta eksyin päivänä eräänä näille ja näille sivuille ja löysin paljon uusia eläimiä. Taas saavat helmet kyytiä, sivuilta löytyy vähän kaikkea, jopa lammas ja lehmä.

Villihelmen sivuilla oli työohje rannekorun tekoon, melko nopeita tehdä ja kivoja lahjoja jollekin.






Nyt voi tehdä rastin kalenteriin, leivoin nimittäin laskiaispullia. Jonkinlainen keväthulluus on iskenyt koska olen jopa innostunut siivoamaan, ompelemaan ja hieman sisustamaan. Varmaankin flunssa tulossa tai jotain, tämä ei ole lajityypillistä käytöstä minun kohdallani.








I found this and this wonderful beading-site, there were lots of new (for me) models and in this finnish site is jewellery patterns. New folly has seen the daylight. I haven´t really knitted much after the olympics, just some socks and stuff, beads seem much more interesting now.

Something really odd is going on, I even baked some pullas (finnish name for baked rolls) and cleaned and sewed a little. Maybe the spring light has something to do with it?

23. helmikuuta 2006

15. joulukuuta 2005

Tänään pitäisi postittaa nämä/ Today you should sent these

En ole sellainen ihminen joka tykkää askarrella lasten kanssa. Se vaatii hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin paljon kärsivällisyyttä. Ja enkelimäisen kiltin lapsen joka tekee vain sen mitä käsketään. Se on kuulkaa kauhiaa jälkeä mitä askarteleva lapsi saa innostuessaan aikaan, loppujen lopuksi huomaat että mäyräkoira on liimattu jääkaappiin kiinni ja koristeltu glitterein, paljetein, paperisilpuin ja lahjanaruin ja kaikki tämä tapahtui sillä aikaa kun olit vessassa. Ja olet iloinen siitä että koirasta ei leikattu mitään tärkeää irti.
Mutta tässä näyte tämän vuoden taiteiluista, ja nämä muuten ovat jo postissa.

Siirsin neuleohjeeni vuodatukseen,mutta vanhat linkit toimivat vielä.

It´s time to put these to post. I don´t really like crafting with kids, it takes very,very,very,very much patience and a kid who does exactly what is told. Odd things can happen if kids get too excited with crafts, you go to toilet and meanwhile you dachshund get glued to fridgerator and is all covered with glitters and giftstrings. And you´re lucky if kids have not cut anything important off with scissors.
I moved most my patterns to another site, if you´re interested of my patterns just ask, I´ll be happy to help.

16. maaliskuuta 2005

Askarteluvinkki / Tip for easter crafters

Jos ei huvita tuntikausia teippailla niitä perhanan sulkia niihin pajunoksiin, niin otetaan pensseli, hieman liimaa, levitetään liimaa pajunoksiin ja kieritellään oksaa höyhenissä. Jos haluat siistimmän lopputuloksen niin voit myös asetella sulat siististi oksiin. Kestää sen pyhättömän viikon ja hieman vähemmällä vaivalla...



It takes hours to tape feathers on willowbranches, easier way is to take some glue, spread it to branches and roll the branch in a pile of feathers. If you want neater result you can place the feathers one by one in correct places. Anyway, it last as long as it should.