4. helmikuuta 2011

Pesukoneen feng shui

Olipa kerran yksinäinen pieni pesukone nimeltään candy ja sillä oli stripparin sielu. Se nökötti yksinään pesukonehuoneen nurkassa ja täytti yksinäiset päivänsä valtavan pesutaakan hoitamiseen. Ei saanut kiitosta eikä ylistystä tuo reppana ja sitä alkoi vähän harmittaa. Niinpä se päätti kiukutella ja katsoa saisiko se vähän huomiota. Pieni pesukone päätti lämmittää pyykkivettä liikaa, ihan kiusallaan ja kokeillakseen huomaako kukaan sen pahastusta. Kotiväki ihmetteli huopuneita seiskaveikkasukkia mutta piti sitä vain langan uutena ominaisuutena.

kuvan pesukone ja henkilö eivät liity tapaukseen

Joskus pieni pesukone ei lämmittänyt vettä kunnolla ja joskus sitä ei huvittanut lingota kunnolla mutta se ei saanut siltikään kunnon huomiota eikä kiitosta työstään.

Eräänä päivänä pieni pesukone päätti kuumottaa oikein kunnolla pyykit ja teki omin päin 90 asteen pesun pyykeille. Kone kuumeni niin että koko alakerta haisi lämmenneelle muoville ja joku tuli viimein tutkimaan asiaa. Pesuhuoneesta siivottiin kaikki lattioilla lojuneet pyykit, lattia lakaistiin ja nukkasihti puhdistettiin. Sitkeästi pieni pesukone pesi ohjelmansa loppuun vaikka siitä nollattiin ohjelma ja välillä otettiin töpselikin seinästä,mutta mikään ei auttanut siihen kun kone oli PÄÄTTÄNYT näyttää mieltään. Ohjelman loputtua pieni pesukone oli saanut moneen kertaan huomiota, sen vuoksi oli soiteltu muutamia puheluita ostopaikkaan ja huoltoliikkeeseen ja se kait päätti antaa vielä anteeksi huonoille omistajilleen. Ilmeisesti pesuhuoneen feng shui parani siivouksesta sen verran että siellä voisi vielä vähän aikaa tehdä töitä.

Luin ravelrystä että joku oli halannut omaa konettaan jotta se olisi kiltisti:) Siispä halatkaa tai edes taputtakaa hellästi konettanne jotta ne jaksaisivat paremmin apunamme, viikkokin ilman pesukonetta ei ole kivaa!

ps:kaiken varalta olen katsellut jo valmiiksi mikä kone meille seuraavaksi hankittaisiin jos candy päättää irtisanoutua työstään.Vinkit pesukoneesta joka kestäisi kauemmin kuin neljä vuotta otetaan vastaan.

7 kommenttia:

Altocumulus kirjoitti...

love (1), pesukoneet osaa olla hankalia. Meillä ikivanha pesukone alkoi kuumentaa pyykit, kunnes mies putsasi nukkasihdin... oli unohtunut koko asia pitkäksi aikaa!

Hepsi kirjoitti...

Meidän perhe on kuluttanut pesukoneita enemmän kuin laki sallii. =) Maanantaikappaleita vissiin kaikki. Tää viimeisin on Bosch ja se on kestänyt nyt aika monta vuotta. En kyl muista, kuinka monta. =)

Susanna kirjoitti...

Mä oon vähän sitä mieltä että aivan arpapeliä. Tuntuu että hinnallakaan ei ole väliä. Mulla on Candyn pesutorni, joku keskihintainen, ja se on nyt pelittänyt viitisen vuotta. Paitsi nyt on pariin otteeseen jättänyt linkoamatta...

mutsi kirjoitti...

Meillä ensimmäinen Upon pesukarhu kesti n.14v ja jätettiin toimivana vanhaan taloon, seuraava samanmerkkinen kesti 19v jolloin itse kone toimi, mutta koneen pesuallas alkoi vuotamaan saumoistaan, nyt on menossa Rosenlev toiminut toistaiseksi vasta 3v, katsotaan kauanko kestää.Koneissa on pesty pienistä matoista saappaisiin kaikkea mahdollista n.2-5krt/viikko. Onko ollut vain hyvää tuuria vai laatua??

isrik kirjoitti...

Minulla Siemens toiminut 4v eikä se ollut uusi, kun muutimme taloomme. Koneet kuuluivat kauppaan.

catariina kirjoitti...

Lg: n 7 kilonen on toiminut tosi ahkerasti, matoista(ei saa kertoa julkisesti) villaan jo yli 7 vuotta.Ja meillähän on välillä yli 10 hengen pyykit, normaalisti nyt viiden hengen. Pitää kai alkaa sitä halailemaan kun on jo vanhuusiässä.Mukavaa päivää sinulle.

Hanna kirjoitti...

Ihana tarina :D Piti ihan nauraa ääneen! Miele on hyvä ja kestävä kone, mutta kallis. Samalla hinnalla saa kolmekin halvempaa konetta. Mutta silti lämpimästi suosittelen. Sen kestävyydestä kertonee sekin, että siinä on pitkä takuu ja monet julkiset laitokset, kuten koulut ja päiväkodit sitä käyttävät.