10. helmikuuta 2005

Hyvästit ystävälle! / Goobye to dear friend!

Kun olin pieni ei meillä ollut kotona lemmikkejä äitini astman takia. Kissoja oli mutta nekään eivät saaneet olla sisällä. Ajattelin aina että sitten kun olen aikuinen niin otan itselleni koiran tai kissan hellittäväksi. Ja näin kävikin.

Muutettuani omaan kotiin otin ensin pienen kissan, Essin joka oli minulla kauan kunnes löysin sen pihalta minne se oli jalka murskana raahautunut.Emme tiedä mitä sille oli tapahtunut mutta armeliainta oli lopettaa se, loppuelämä olisi ollut tuskainen huonon jalan takia.

Essi oli vielä pieni kun hankin Mustin, welsh gorgi pembroken ja kissa ja koira tulivat hyvin toimeen keskenään. Musti oli perheemme jäsen vuodesta -97 asti ja se oli paras ystävä mitä tytöllä (siis minulla) voi olla, aina iloinen ja uskollinen, reipas ja kiva koira. Koimme Mustin kanssa monenlaista kivaa, mm. tapasimme tulevan mieheni, kävimme vaeltamassa, veneilemässä ja kaikkea. Viime kesänä tuli ongelmia, ensin jouduin leikkauttamaan suurenneet piilokivekset pois ja leikkauksen jälkeen ilmeni epilepsia jonka uskon leikkauksen ja nukutuksen laukaisseen. Kohtaukset olivat todella kamalan näköisiä, ne saatiin hetkeksi lääkityksellä kuriin mutta äskettäin ne alkoivat taas. Noin viikko sitten oli yksi todella paha kohtaus josta jälkivaikutuksena Mustille tuli pakkoliikkeitä jota ei pystytä hoitamaan. Jouduimme luopumaan ystävästä. Toivottavasti yhteiset vuodet olivat koirastakin mukavia, jäämme kovasti kaipaamaan omaa tökökinttuamme.

Goodbye dear friend!


Jottei koko juttu menisi ihan surulliseksi niin käykääpä äimistelemässä näitä neulottuja juttuja.

Ja kun käytte katsomassa tätä niin älkää kakkiko pöksyjänne...


When I was little girl I wished to have a pet. I had to wait until I was adult to have some, first a cat,Essi and then a welsh gorgi, Musti. I was sad when I had to put asleep the cat, she had broken her leg badly. That was three years ago, and now I had to put asleep our dear Musti, he suffered for epilepsy and after latest cramp there appeared compulsive movement. The years together were great, Musti were girls best friend, loyal and loving till the end.


This story is quite sad, so little cheer up is needed at the end:
Go visit here to see amazing knitted room.
And don´t poop your pants when you see this.

7 kommenttia:

Carita kirjoitti...

Rakkaasta lemmikistä luopuminen on vaikeaa, mutta joskus on ajateltava eläimen parasta. Yrittäkää pärjätä ja hellikää hauskoja koiramuistoja !

Ninnu kirjoitti...

Otan osaa... meilläkin jouduttiin vastikään luopumaan karvakorvasta epilepsian takia ja ikävä on kovasti. Pitäkää huolta itsestänne ja muistelkaa niitä hyviä aikoja.

Anonyymi kirjoitti...

I'm so sorry about your dear friend. Losing a faithful companion is terribly sad. I know you have to love your pet a lot to do the thing that is right for them. We just have to think of them waiting for us in the sunshine at the Rainbow Bridge.

I don't know what I was thinking about that scary picture. I hope it didn't bother you too much, especially today.
warm regards,
Lisa, Mike, Jack and Della from blogdogblog

Kati E kirjoitti...

Lämpimiä ajatuksia teille kaikille.

On hienoa, että laitatte oman surunne kakkossijalle ja teette niin kuin on lemmikille parasta. Liian usein menee toisinpäin.

Sanni kirjoitti...

Voi surku! Musti oli kiva koiras koira!! Parempi mustille tietysti näin, mutta on se aina ikävää! Hyvä että tuli ostettua hyvä kirja. En kerennyt juuri selata kun jälkikasvu kiljui kärrissä niin pirusti =) Pitikin kysyä sulta niistä sydänpitsisukista, kun ne oli aikas somat.
Helvetti kun säikähdin toto sun linkkiä! Ei saa pelästytellä

Lape kirjoitti...

Koira on uskollinen ystävä, helli muistoja, rakkaasta on aina vaikea luopua...

Ninni kirjoitti...

Voi! hirveän surullista, mutta Man's gotta do what a man's gotta do.=(
Lämmin osanottoni menetyksenne johdosta.