5. huhtikuuta 2010

Postaus nro. 480

These boots are made for walking vai miten se nyt oli...Näin meillä edetään.
Kesäksi farkkuhaalarit, tietysti neulotut. Kansa hurraa ja kiittää lämpimästi Outia mainioista langoista.
Ja kevätkeleille villatakki, kiinnitykseksi ajattelin ehkä hakasia. Haloo nainen, laita nyt jokin kiinnitysmekanismi ennenkuin takki jää pieneksi (muistutus itselle).
Pellavatunika valmistui nopsasti koska lanka pölysi ja kutitti neuloessa mahdottomasti ja siksi halusin sen äkkiä pois käsistäni. Vastavalmistunut neule oli ihan liian leveä ja lyhyt mutta ravelryn palstalla minulle vakuutettiin että pellava kutistuu pesussa (arvelinkin niin käyvän koska pellavakangaskin kutistuu jonkin verran) ja pesun jälkeen tunika oli juuri sopivan kokoinen. Eikä pölise enää.
Tunika on neulottu tts-metodilla maustettuna pinaatti-tunikan helmaliehukkeella. Drops Lin lankaa kului vähän päälle 200 g.

Viime kuussakin tuli reippaasti tikuteltua 660 g lankaa (pahus, kuusi grammaa jäi uupumaan pedon neulesaldosta) Edelleen huolestuttaa kovasti ajatus siitä että tätä vauhtia lankaa riittää vain seitsemäksi vuodeksi...Tein pienen tilauksen lankatalostakin mutta nekin langat on kohta neulottu ;)

Tosiaankin on tullut polkattua sen viisi ja puoli vuotta jo, lokakuusta 2004 asti. Tästä jatketaan hamaan hautaan saakka.

4 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Nättejä neuleita, ihana tuo musta tunika. Ja olet kyllä pitkään blogannut, se on kunnioitettavaa!

Katiija kirjoitti...

:D jes poika ja kuomat!! Pelastit tän päivän tuolla kuvalla :D

Sandra kirjoitti...

Little dude is adorable!
But that iry tunic is amazing! I wanna one for myself!

Pirena kirjoitti...

Hirveen pitkä bloggausaika kun vertaan omaani.
Mukava tuo lapsosen kuva, niin veikeä ilme.