8. tammikuuta 2009

Tumppua tositarpeeseen

Tänä aamunakin oli kylmä, mittari näytti kahtakymmentä pakkasastetta ja kaikki lähistön hiiret ovat tulleet asuinrakennuksen sisälle lämmittelemään. Rapinaa kuuluu milloin mistäkin ja kaksi metsämyyrää ja yksi hiiri on jo loukutettu näiden kylmien aikana. Metsämyyrät ovat sikäli inhoittavia että niiden jätöksistä voi saada myyräkuumeen ja sitä ei nyt kaivata. Matti tekee kyllä parhaansa tilanteen parantamiseksi.

Aloitin maanantaina hahtuvalapasien teon tyttärelle, eilen huovutin ja tänä aamuna ne pääsivät käyttöön. Ompelin vielä nimilapun kumpaankin lapaseen jos vaikka löytäisivät omistajansa paremmin. Aloitin illalla jo neulomaan toisia pojalle, edelliset olivat jo vähän pienet.

Lankakaupasta löytyi ihanan vauvankakan/sinapinkeltaista Maijaa jota oli ihan pakko saada sukkaparin verran. Kolusin nettiä iät ja ajat etsiessäni helppoa ja kivan näköistä pitsisukan ohjetta ja päädyin tekemään jälleen yhdet Kertut. Liian hyvälle tottunut kun muut ei kelpaa;)

Talouden tiskirätit ovat aina ällöttävän näköisiä tai rikki joten ajattelin kokeilla miten neulotut tiskirätit toimivat. Ravelryssä on yli 10 000 tiskirätin tekijää joten on näillä jotain käyttöä oltava?
So far so good, bloggerin mielestä pitää edes yksi kuva saada kääntää väärinpäin, ihme toimintaa. Ei jaksa käydä vääntämään kättä (kuvaa).

All the mice near us have come in to our house to warm up, there was -20 degrees C this morning. I thought that those green felted mittens would not be ready until the cold weather is over but my daughter was happy to use these today at school. Have to knit another pair to son.

Then I´ve knitted pair of Kerttu socks out of lovely babyboob coloured Maija-yarn and I had to give a try to some knitted dishcloths. But now I have to go and put some wood to fireplace and start heating.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita tiskirättejä ja nuo baskerit tuossa edellisessä, voi vaude.