6. maaliskuuta 2006

Höpönlöpön / Nonsense

Kannattaa suhtautua televisio-ohjelmiin varauksella, miettiä tarkkaan ennenkuin toteuttaa suoraan jotain televisiosta oppimaansa. Poimin sunnuntain ohjelmatarjonnasta pari esimerkkiä:

Strömsö: Koristellaan t-paita villalankakirjonnalla, joo, ihan hieno idea. Olisi vielä hienompi jos muistaisitte varoittaa että t-paidan kirjailu huopuu jollei sitä pese jatkossa villalle sopivalla tavalla. Ohjelman tekijät eivät voi olettaa että jokaikinen ihminen pitää asiaa itsestäänselvyytenä.

Ohjelman nettisivun alaosasta löytynyt huomautus
# T-tröjan måste tvättas ytterst försiktigt enligt garnets rekommendationer.
ei siinä vaiheessa ilahduta kun vaivalla kirjottu t-paita on jo pilalla.

Ja Tilassa esiteltiin kuinka kuluneen tuolin pinta saadaan uudenveroiseksi Liberon kiillotusöljyllä. Tuli hieno pinta mutta mitä jos joku haluaa joskus myöhemmin tehdä kunnollisen pintakäsittelyn, hioa tuolin puupuhtaaksi, petsata ja lakata eli tehdä kunnollisen kunnostuksen. Eikö puuhun imeytynyt öljykerros ole silloin aivan helvetin hankala poistaa? Vastustan moisia pintaliitoehostuksia jotka pilaavat aivan kunnollisen huonekalun, wieniläistuoli olisi ansainnut kunnon korjauksen eikä tuollaista sutaisua.

Tarvitseeko kaikki opettaa kantapään kautta?


Kärjestä alkaen neulotut sukat, kerästä Regiaa sai puoleen pohkeeseen ulottuvat sukat.

From toe up knitted socks.












Amelien lentäjämyssy ja tilkkuja, isompi huovutetaan patalapuksi ja pienempi menee Vaakan keräykseen.

Amelie Earhart Aviator Cap
and some rags.




















It amazes me how tv-programs represent fine ideas but they don´t say some important things. I have two examples: they decorated a t-shirt with wool emproidery but they didn´t say that you should wash the shirt by hands after that. They really suppose that everyone nows that wool would felt in washingmashine and the hard work would be ruined. That little detail was only found in that programs website and only in swedish and it would not help anyone who just watched that program.

In another program they showed how to polish worn-out chair with oil. That oil gets under the lacquer coating and it´s really hard to get rid of oil when you want to grind, stain and lacquer that chair like it should be restored. That kind of senseless "lets polish it quickly before auntie Claire comes" would eventually ruin that antique chair. And they didn´t say that you could not varnish the chair after oiling.

Kymenlaakson neuletapaaminen Korian Abc:lla klo 17.30 tänään maanantaina.

4 kommenttia:

Martsuli kirjoitti...

Kiva tuo lentäjän hattu. Kivoja malleja oli lisää samalla sivustolla josta tuo hattu oli. Kiitti linkistä!

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää olevan silleen, että nykyihminen haluaa kaikkia vippaskonsteja, jolla saa ikävät asiat sutaistua äkkiä hyvännäköisiksi. Ehkä tuollanen palvelee markkinoita ja ihmisen halua nopeisiin je helppoihin ratkaisuihin. Mielelläni itekin näkisin, että opetettais tekemään kunnolla kunnollista ja perusteellista sekä kestävää tulosta.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäystä vielä. Kattelin itekin tuon Strömsön ja ihmettelin samaa, että villalangalla kirjotaan T-paitaa. Oishan ollut vaikka mitä muliini- /puuvillalankoja vaihtoehtoina tuohon hommaan. Hyvä idea, mutta aika huono toteutus, sanoisin.

Kati E kirjoitti...

Onneksi mä en katso Tilaa enkä Strömsota näköjään. :SSS

Mutta kivan näkönen pipo on. :DD Näitä lisää.