23. marraskuuta 2010

Ja siellä messuilla oli niin muukaavaa...

oi, onneks ette kaikki olleet mukaanaa...Sillä tungosta riitti vielä sunnuntainakin kun mummot olivat heräilleet (katsomoiden alta???) kellon ollessa 11. Mummot varmaan menevät messuille perjantaina ja yöpyvät jossain salapiilossa kaksi yötä ja tungostavat reippaina kaikki kolme päivää etenkin novitan osastolla...

No mutta tuliaisia:

Sukkalankaa miehelle, hamppuvillaa huiviksi, ihanaa sukkalankaa jonka ympärille käsi vaan tarttui eikä päästänyt irti millään, strasseja joululahjaprojektiin ja koholakkaa kuvien suojaamiseen.
Ihania kankaita, sydännuppineuloja, mininappeja ja korunosia. Lapset saivat tuliaisiksi ötökkäavaimenperän, kristallin johon kaiverrettu sisään kuva ja pienin sai pläkkipeltisen pikkumukin sekä kulkusen kaulaan. Nämä aarteet oli jo kuvaushetkellä visusti piiloissa ja ötökkäavaimenperä on jopa julistettu onnenkaluksi:)

Kiitos matkaseuralle, reissu oli rankka mutta antoisa ja kotiinpalatessa oli väsynyt ja onnellinen olo. Kiitos erityisesti Punaselle tossuista, niille löytyy meidän kylmillä lattioilla käyttöä. Saat jotain mukavaa ensi neuletapaamisessa...

Ai niin, tapasin sitten Tinttamarellin Pirren ja Titityyn Tiinan ja tulipa nähtyä Tapiokin ja Jukka Rintala.

Pääkopassa on meneillään luova ompelukausi, ideamylly pyörii niin ettei meinaa saada aina edes nukuttua. On ommeltu koruja, heijastimia, pitkiä kalsareita ja aluspaitoja, pyjamia ja joululahjojakin. Messujen jälkeen tuli sitten vielä lisää myllytettävää kun törmäsin pariin samanhenkisten juttujen tekijään.

Viimeaikojen hyvät teot:

Pikkulintu-rintakorulla ilahdutin tytärtäni


Neulahuovutetulla kärpässieni-neulatyynyllä ilahdutin itseäni
Ja piitkään valmisteilla olleilla sukilla ilahdutin miestäni:)

Nyt kutsuu ompelusoppi, näkyillään taas !

4 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Mahtavia kankaita! Satutko muistamaan, minkä yrityksen osastolta ostit?

Ziina kirjoitti...

ainakin poppanavakka,tilkkutarha,kankainen ja hämeen tekstiilituonti-nimisten kauppojen sivuja kannattaa katsoa :)

Anonyymi kirjoitti...

tuo pöllökangas on jotain jota olis melkeinpä pakko saada ! <3 Aivan vallan ihanaa.

Ziina kirjoitti...

poppanavakka oli pöllökankaan myyjä, sen muistan hyvin.