26. heinäkuuta 2009

Ebay, tuo onnenmaa

Että sylettää nuo Suomen postilaitoksen hinnat. Lannistavaa jos haluaisin tilata neljä pientä kerää lankaa ja postikulut ovat kahdeksan euroa. Jäi ostamatta.

Eksyin taas ebayhin, löysin haluamaani lankaa, säästin langan hinnoissa ja postikuluissa taas monta euroa. Langat tulivat muutaman päivän päästä ja säästö lämmittää mieltä. Vieläkin.



Eilen tuskastelin taas ripsiväriä etsiessäni mutta ebaysta löytyi No7 super sensitive-ripsari ja hintaa postikuluineen tuli 6,50 €. Eilen kävin myös kärkkäisellä jossa olisi ollut crocseja hintaan 45 €, hymyilin koska tiesin että saisin samanlaiset ebaysta n. 25 € hintaan.

Esimerkkejä ulkomaan shoppailusta ja säästöstä löytyy vaikka kuinka, telkkarimme matkasi Ranskasta, kolmipyöräiset rattaamme taas Saksasta ja rakas rukkini muistaakseni Hollannista, parhaillaan odottelen uusia rillejä HongKongista ja voin vain todeta että muutaman kymmenen minuutin tietokoneen käyttö voi säästää kymmeniä tai jopa satoja euroja vuosittain. Suosittelen.

6 kommenttia:

Kamicha kirjoitti...

Ihan sama juttu täällä. Vähänkin nimekkäämpi sisustustavara kannattaa ehdottomasti tilata ulkomailta. Samoin elektroniikka. Ja kosmetiikka, jos tietää mitä haluaa. Puhumattakaan nyt langoista.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Minäkin olen muutamat lasit Hongkongista tilannut (optical4less.com) ja tyytyväinen olen ollut. Intiasta tilaan hennaa, indigoa, amlaa ym. hiusyrttejä, briteistä sai edullisesti pesupähkinöitä ja USAsta vitamiineja ja naamarasvoja.

Anonyymi kirjoitti...

I need help!!
I am very interested in knitting the shawl that I found on this site http://www.ziina.vuodatus.net/page/Metsakukkia-shawl
I think it is your design.

I could not find the yarn anywhere so maybe it has been discontinued. What yarn would be a good substitute for that?

Is the gauge correct? 9 stitches and 19 rows in 4 inches or 10 cm? 9 stitches in 4 inches (10 cm) did not seem like very many stitches.

How many stitches did you cast on for the shawl you made?

I would be happy if you could answer my questions so I can begin knitting the beautiful shawl.

I visited Helsinki and Tallinn this summer and loved it. My daughter and I can home with tons of yarn from Menita in Helsinki and the Jolleri shops in Tallinn.

thanks for your help.

Denim Blues kirjoitti...

Oi Ziina !!!! Kiitos vinkistä, se on huomenna Tiimarikierros edessä :)

Ziina kirjoitti...

Hi anonymous! The gauge is correct, I used very large needles and the mohair was very thick, almost sportweight. You couls try kitten mohair or novitas rose mohair if you have them available, or why not try some evilla yarn?
As in many shawls the gauge is not so important, so if you use much thinner yarn you must cast lot more sts,maybe even 198?. I casted 124 sts for my quite little shawl. I hope this helps.

Anonyymi kirjoitti...

Thanks for the information. It has helped me a lot. Now I have a better understanding of how many stitches I should use for the yarn and needles I choose. I like the picture of your new yarn. They remind me of the yarn hanks I got is Tallinn this summer. Thanks again for your help.