11. tammikuuta 2008

Itseäni viihdytin...

ja tilasin Housen ensimmäisen tuotantokauden, loistavaa neulomiskatseltavaa.

Siinä sitten syntyi parikin tychus-pipoa, tämä on jo toinen versio pienemmillä silmukkamäärillä ja neulottu yhtenäisenä kappaleena.

Ihanitse kehrätty harjoituslanka päätyi pojalle lapasiksi. Tuli niistä ainakin paksut.

Bronte's mittsit (pdf) ovat olleet jo vähän aikaa jonossa, näissä sitten neulottiin ylös ja alas, ohjetta orjallisesti noudattamalla tuli hyvät. Regia silkiä kului alle 50 grammaa.

Ja nätit ja lämpimät. Kyllä kelpaa! Voisi tehdä toiset, kyynärpäähän asti ulottuvat.

Stashit saa nyt kyytiä, tässä jonkin aikaa säilöttyjä 50g 7veljeskeriä muotoutumassa sukiksi. Laatuero nykyiseen on huimaa, lanka oli puolet paksumpaa ennen eikä nyppyyntynyt nimeksikään. Neuloin miehelleni villapaidan joskus talvella 1998 ja se on edelleen hyvännäköinen, toisin kuin pari vuotta sitten neulomani rogue.

Onneksi on aina tilaa uudistukselle, nämä jitterbugit eivät kyllä näyttäneet lankakauppa.comin sivuilla näin...räikeiltä...värikylläisiltä. Tuleepahan pirteän näköiset sukat:)

Kävimme viime viikonloppuna jäällä, kuvia täällä.

I bought the first season of House m.d. and spend some time on the sofa. The results are above, Tychus, handspun mittens for son, Bronte's mitts and sock for hubby. And because I´ve done some de-stashing, there´s room for some new jitterbugs. Though I was not expecting them to be this colourful:)

We were on ice last weekend, pictures here.

9 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Kivoja neuleita! Lankakauppaan eksyin, miten olenkin saattanut olla tilaamatta sieltä...

Katiija kirjoitti...

hih, tilasit sitten Housen ekan tuotantokauden, vaikka olisit saanut sen lainaan. Vai oliko puhetta Korialla, että täältä löytyy eka kausi.

Mitens koirankarva-projekti edistyy?? *utelee*

KirsiÄr kirjoitti...

Aika retvakkaasti on pojalla sakset lapaskäsissä...

satumh kirjoitti...

wau miten kauniit kämmekkäät, tyylikkäät oikein! :)

Elsa Xenia kirjoitti...

Bronte's mitts är de vackraste fingerless vantar jag någonsin sett, och de första jag skulle kanske sticka själv. De skulle vara bra att ha när jag virkar på bussen. Skulle det gå utan att blocka.

Markka kirjoitti...

House on huippu, harmi ettei kolmatta tuotantokautta saa vielä ostettua.

Ja on kyllä aika..värikylläistä lankaa :D

Anonyymi kirjoitti...

No empäs tiennytkään tuota Novita-asiaa, mutta kävin lauantaina myös Sokkarin ja Anttilan lankahyllyillä luuraamassa ja ei ollu sielläkään kuin vanhat numerot.Mutta hyvä tietää. Tarkistin että olenko maksanut laskun ja olin.Silti en ole sitä uusinta kotio saanut. Mua suoraan sanottuna sitä veellä alkavaa ja syvästi.

AnneM kirjoitti...

puolet ekasta Housen kaudesta nyt takana, mukavasti se lasten päiväuniaika kuluu sen parissa ;)

Usimarjaana kirjoitti...

Oi miten hienot kämmekkäät! Osaisinkohan minä tehdä tuollaiset...? tai osaisinko käyttää niitä :) no mutta, oli miten oli, ihanat ovat!