28. syyskuuta 2006

Naisia avun tarpeessa

Viime aikoina blogistanissa ja keskustelupalstoilla on keskusteltu paljon naisista:

Huvittuneena olen seurannut parin jakson verran mallikoulua ja nautiskelen Daddalien syväluotaavasta reportaasista kunkin jakson jälkeen. Mallikoulusta löytyy anorektikko, liikaa ajatteleva ja liian painava tyttö jota jo suunnitellaan xl-malliksi (siis sellainen ainaskin 56 kiloinen tyttö). Ei hätää jos olet missannut koko mallikoulun, lue Daddalien tuulikaapista mitä siellä on mesottu. Miksi tällaisia vääristyneitä kauneuskäsityksiä saa edelleen esittää telkkarissa?

Jemory ja moni muukin on miettinyt Viiviä. Viivin mielestä feministit on mäkättäjiä, Viivi haluaa olla hyvä jätkä ja Viivi on kirjoittanut oppaan sinkkunaisille. Viivi tietää, mistä aineksista täydellinen sinkkuus muodostuu: ystävistä, matkoista, miehistä, juhlista, shoppailusta ja miehistä, mutta Viiville ei taida tulla mieleenkään että samat asiat ovat mahdollisia myös perheellisille, tosin yhden kunnollisen miehen kera. Viivin kirja vaikuttaa pinnallisuuden hurrahuudolta. Eikö Viivi tajua että feministien ansiosta tämänpäivän Viivit saavat olla ja mellastaa. Tavoitteleeko Viivi kiihkeästi vuoden turhin julkkis palkintoa?

Ja sitten on Saimi jonka mielestä yhdenkään naisen ei tulisi mennä minnekään ilman korkokenkiä, joita hän ainakin pitää koko raskausajan jalassaan ja tuskin suostuu synnyttämäänkään ilman niitä. Siperia opettaa, Saimi!
Totta on että suomalaiset naiset pitävät liian vähän naisellisia kenkiä ja vaatteita mutta ajateltaessa sanaa naisellinen, ei rouvan image ihan ensimmäisenä putkahda mieleen. Pisteet kuitenkin Saimille keväisestä Marimekon Jokapoika-paidan arvostelusta, jonkun oli jo aika sanoa jotain.

Naisjohtajan luotsaama Marimekko on viime aikoina saanut ainakin blogimaailmassa kielteistä huomiota hyökkäämällä sellaisten bloggaajien kimppuun joiden blogeissa on nähty jotain marimekkoon viittaavia tuotteita. Tutkiessani marimekon pörssikurssia puolen vuoden aikana voi huomata äkillisen kurssinlaskun kesäkuun jälkeen joka saattaa olla suoraan verrannollinen firman ärhäkkyyteen hyökätä tavallisten ihmisten "marimekkoväärinkäytöksien" kimppuun. Huonosti menee, ei voi muuta sanoa. Olikohan Saimin sanoilla samanlainen vaikutus kuin lapsen sanoilla sadussa Keisarin uudet vaatteet.

Lukisin mielelläni suomalaisista naisista jotka osaavat antaa itsestään järkevän ja positiivisen vaikutelman, tai jopa parantavan suomikuvaa. Löytyykö julkkiksista sellaisia?

8 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Jälleen kirjoitus aivan nappiin! Sanoisin tuohon naisellisia naisia -asiaan sen verran, että minusta niitä näkee kyllä Suomen kaduilla ja kaupungeissa (ja miksei maallakin, ei sen puoleen) aivan riittämiin. Ja tällä tarkoitan lähinnä sitä, että suomalaiset naiset ovat naisellisia ja tyylikkäitä - ja sitä paitsi aivan supersuorittajia! Täällä kun katselee näitä naisenpuolia, olemus saattaa olla naisellisen näköinen, mutta suusta tulee hirveintä sontaa, tai se sen naisen olemus jää juuri niihin lakattuihin kynsiin.

Kesän Suomen reissullamme mie näin kyllä mielestäni paljon viehättäviä naisia. Ei kaikkien tarvitse olla kauniita ollakseen viehättäviä. Minusta oli kiva nähdä naisia, varsinkin nuoria, joilla on hyvät käytöstavat ja siisti ulkoasu. Kovin montaa Saimia en nähnyt, suurimmalla osalla oli kulmakarvat. ;) Marimekkoa sen sijaan näin ihan kyllästymiseen asti: joka toisella oli joku Unikko-tuote mukana. Mutta yleensä ottaen siis näin siistejä ja naisellisia naisia, joilla oli käytöstavat kohdallaan. Niilläkin saa paljon aikaan, vaikkei vaatetus tai muut semmoiset ulkoiset seikat oliskaan viimeistä huutoa. Naisellinen voi olla ilman muodin oikkuja - ja ilman että on henkari.

Ugh. :D

Pia Nore kirjoitti...

Marimekko taitaa tosiaan olla ärhäkkä, vaikka unikkoja näkee kaikkialla! Jossain messuillakin näin Marimekon kankaista tehtyjä laukkuja, olikohan nekin jonkun tekijänoikeuslain vastaisia... Ei tuollaisia kyllä kukaan voi niin tarkkaan vahtia!

Kati E kirjoitti...

Että ihan noinko on Marimekko kunnostautunut? :OOO Ei voi kun ihmetellä.

Ziina kirjoitti...

Kati E: Tuulian omat jutut, 3. elokuuta ja

http://www.atantaide.net/web/index.php?Muita_askarteluja

ja linkin takaa löytyy toinen tapaus, näitä on kuulemma muitakin.

Anonyymi kirjoitti...

Puhut asiaa, taas!

Ja mitä tulee unikoihin niin katselin kaupassa servettihyllykköjä, oli niin erehdyttävästi "aidonnäköisiä" ja nimetty myös Unikko-serveteiksi, että luulis semmoisten olevan ennemminkin Marimekon hyökkäysten kohteena kuin omaan käyttöön askartelevat yksityishenkilöt... No, ei miun tarvi ymmärtää mutta ei tule meille Marimekkoverhoja tms.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä onko Leena Palotie laskettavissa julkkikseksi, toisaalta hän on viime vuosian aika usein ollut esillä eri medioissa. Hän sai vasta arvostetun tiedepalkinnon. Hieno suomalainen nainen!

TuuliS kirjoitti...

Kommentti kommenttiin: eihän meillä tornia ole oikeasti vaan se on 7-vuotiaan mielikuvitusta. Sentakia tämä kuva täytyykin säilyttää, se valaisee miten kukin tulkitsee maailmansa. Se hämähäkinverkonnäköinen hökötys on vaatteitten kuivausteline!

Anonyymi kirjoitti...

Miten olis nykyinen presidenttimme? Hän vaikuttaa olevan kaiken turhanpäiväisen naiseuteen kohdistuvan media-arvostelun (muumimammakäsilaukku jne.)ulkopuolella.