26. syyskuuta 2006

Excel-lent

Vietin sunnuntaipäiväni maanisen järjestelyinnon vallassa ja excelöin lankani. Ja puikkoni sekä koukkuni. Mies katsoi minua vähän oudosti :D Taulukkolaskenta on kivaa:) Lankojen määrä oli vähentynyt tammikuun 45,3 kilosta alle 41 kiloon, kiva juttu.

Ilmoittauduin myös Socktoberfestiin, sillä ainahan niitä sukkia tulee tehtyä, puikoilla on parhaillaan kolmet sukat ja yksi dna-sukka odottaa pariaan.
Kohta alkaa perinteinen juhlakausi kun kaikilla on synttäreitä, nimppareita ja joululahjojakin pitää miettiä. Koruhommien myötä neulottavia lahjoja tarvitsee tehdä vähemmän koska naisväkeä voi aina ilahduttaa kivalla kaulakorulla, korvakoruilla tai rannekorulla.

Syksyn aikana tulemme siis näkemään tavallista enemmän miesten sukkia ja sukkalankalaatikosta olisi tarkoitus neuloa kaikki yksittäiset pikkukerät pois. Törmäsin viime viikolla täällä kivaan saksalaiseen verkkokauppaan jossa sukkalangat olivat ehkä jopa hävyttömän paljon edullisempia kuin Suomessa. Tilausta odotellen...

Huovutin eilen nämä jämälangoista ja itse värttinällä kehrätyistä langoista neulomani patalaput ja kissanpeiton. Kuva on ennen huovutusta ja pesukone oli yhtä karvainen kuin luonnontilainen brasilialaistäti.


I had fun in sunday when I put all my yarns listed in excel. I listed also my needles and hooks and hubby gave me odd glances :D Total amount of my yarns have reduced since january 45,3 kilos to below 41 kilos and that´s a good thing.

I´m partisipating to socktoberfest because even now there´s three pairs of socks on my needles and one dna-sock is waiting for companion. We´ll see more men socks at this autumn and I´m going to knit all those little single skeins of sockyarn away to make room for the yarns I ordered from Germany. Sockyarns are much cheaper there than in Finland. I hope they arrive soon :)
Pre-wash picture: I did some felting yesterday, I´ve knitted potholders and cat blanket from yarns I´ve spinned two years ago. Washing machine was as hairy as brasilian women without waxing. (They must be really hairy, why else they would be so enthusiastic with waxing?)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivan väriset patalaput! Minun pitäisi tehdä meillekin, kiitoksia muistutuksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Brasilialaistäti :D!

Anonyymi kirjoitti...

wau mikä painonpudotus, hienoa ;)

ihanasonja kirjoitti...

Suohirviö ja lily saapuivat tänään hienosti perille, pienen yllätyksen kera. Kiitoksia! Ja tuo suohirviöhän on aivan ihanaa pörröistä lankaa :)

Anonyymi kirjoitti...

That's a very good question about the Brazilian women! I never thought of it that way.